Arvo-osakkeiden ylituotto ja riski

Löysin vähän aikaa sitten Twitteristä löytyneen kiinnostavan artikkelin, jossa tunnettua analyytikkoa haastateltiin arvo-osakkeisiin liittyen. Haastateltava vetosi CAP-malliin ja kertoi arvo-osakkeiden ylituoton johtuvan niiden korkeammasta riskistä eli betasta. (Lähdekritiikki on sijoittamisessa tärkeää, kuvitelkaapa jos lääkärit lukisivat alansa julkaisuja iltiksestä oman alan lehtiensä sijaan.) On totta, että arvo-osakkeiden beta on ollut historiallisesti keskimäärin korkeampi kuin kasvuosakkeiden. Se on kuitenkin ollut liukuvan keskiarvon mukaan matalampi 80-luvulta aina vuoteen 2006 asti, kuten kuvaajasta näkyy (lähde).

Mutta yritetäänpä soveltaa tätä analyytikon teoriaa vaikka viimeiseen viiteentoista vuoteen. Jaetaan se kahteen jaksoon: ennen finanssikriisiä ja finanssikriisin jälkeen. Punainen on isojen arvo-osakkeiden indeksi (IWD), sininen on isojen kasvu-osakkeiden indeksi (IWF) ja vihreä on S&P 500-indeksi.

Ennen finanssikriisiä arvo-osakkeet voittivat kasvu-osakkeet reilulla kädellä. Arvo-osakkeiden beta alle kasvu-osakkeiden.

Finanssikriisin jälkeen arvo-osakkeet hävisivät kasvu-osakkeille. Arvo-osakkeiden beta oli yli kasvu-osakkeiden.

Eli juuri toisinpäin kuin tämä analyytikko CAP-malliin turvautuen kertoi. Teoriassa vain riskiä lisäämällä voi päästä parempiin tuottoihin (yksittäisten osakkeiden kohdalla). Käytäntö on tietenkin monimutkaisempi.

PS. yksi arvo-osakkeiden ylituottoja selittävä tekijä on luultavasti yhtiöiden pienet koot (tai pienyhtiöiden ylituottoa selittää se, että suuri osa niistä on arvo-osakkeita. Go figure.)