1.1.2016

Arvostelu kirjasta Tuoton arvoitus ratkeaa


Luin yhteen putkeen koko kirjan, eiköhän se kerro jo jotakin kirjan loistavuudesta. Ensimmäinen lukemani sijoituskirja oli itse asiassa Henri Elon 'Löydä Helmet - Vältä Kuplat', eli kyseisen kirjasarjan ensimmäinen osa. 


Suuri osa sijoittamiseen liittyvissä asioissa on mielipiteitä, ja usein sijoitusaiheisia kirjoja tai artikkeleita lukiessani olen eri mieltä kirjoittajan kanssa. Elon kanssa olen kuitenkin tähän kirjaan liittyen harvinaisen samaa mieltä useimmissa asioissa.


Blogini nimestäkin voi päätellä, että pidin eniten luvusta, missä kerrottiin parhaiten tuottavien pörssiyhtiöiden tunnusmerkeistä. Yleensä case-esimerkit ovat tylsiä, mutta tässä kirjassa ne oli pidetty sopivan lyhyinä ja ytimekkäinä. Lisäksi kirjan käytännönläheisyys esimerkiksi salkunhuollosta kerrottaessa oli loistavaa. Kirja sopii sekä aloittelevalle sijoittajalle sekä alan ammattilaiselle.

Kirjassa mainittiin myös oikealla näkyvä sijoituskello, jota muistaakseni LähiTapiola päivittelee viisareiden kanssa aina silloin tällöin nettiin, ja kaikkea muutakin hyödyllistä nippelitietoa.

Elo painottaa sijoituskohteen kannattavuutta sen kasvun sijaan, josta olen samaa mieltä. Itse käyttämäni osakkeiden pisteytysmalli laittaa kannattavuuden kaiken edelle, mutta ei ota ollenkaan huomioon sijoituskohteen kasvua. Pisteytysmallista lisää täällä.

Parhaat pisteet saaneet yritykset (yksi sarake = yksi tunnusluku)



0 kommenttia:

Lähetä kommentti