30.7.2017

Maailman halvimmat ETF:t 2017


Myös tämän vuoden halvimpien ETF:ien lista on erittäin Venäjäpainotteinen, nimittäin kuusi halvinta ETF:ää sijoittavat juuri Venäjälle. Toisiksi halvimpia ovat eurooppalaiset osinko-ETF:t, joita on neljä kappaletta. Ne noudattavat keskenään samaa strategiaa, joten niiden tunnusluvut ovat käytännössä identtiset. Niiden osinkotuotot ovat kuitenkin historiallisen matalalla 5,3 prosentissa, ja koen muutenkin osinkotuoton käyttämisen ainoana kriteerinä hieman kyseenalaiseksi. Mielenkiintoisesti Fortum Oyj on näiden ETF:ien suurin omistus.

Myös eurooppalaiset arvo- ja rahoitusyhtiöiden osakkeet ovat huomattavan halpoja. Näitä "tukee" myös positiivinen momentum. Momentum on ainakin USA:ssa parantanut tuottoja kuukausitasolla, eli markkinat ovat tuottaneet parhaiten, kun kurssit nousee ja on halpaa (lähde).

Halvimpia maita tällä hetkellä ovat Venäjä, Nigeria, Italia, Brasilia, Kiina sekä Taiwan. Nousutrendissä ovat Nigeria, Italia ja varsinkin Taiwan. Lisäsinkin omaan salkkuuni siivun Italiaa, sillä Nigeriaan ei löydy verotehokasta ETF:ää, ja Taiwan taas näyttää kalliilta CAPElla mitattuna. Lisäksi tuplasin Venäjäpainoni.

Viime vuoden listan keskimääräinen kokonaistuotto oli käytännössä sama kuin MSCI Worldin tuotto (riippumatta siitä, kuinka monta kertaa venäjän laskee mukaan), mutta yksittäisestä vuodesta on turha vetää johtopäätöksiä. Energia-ETF PXJ oli ainut, joka tuotti miinusta. Arvo-osakkeet näyttäisivät olevan palaamassa henkiin (pdf), mikä luultavasti näkyy myös halvimpien ETF:ien tuotoissa.

Venäjä-ETF:t kokivat jälleen niille tyypillistä korkeaa volatiliteettiä, mikä tekee hyvää netto-ostajan salkun tuotolle. Sijoittaessa esimerkiksi saman summan kuukaudessa, korkeampi vola johtaa alhaisempaan keskihintaan kuin matalampi vola. Nettomyyjänä samassa tilanteessa matalampi vola on taas parempi.

Morningstarin luvut ovat "historiaan perustuvia ennusteita", joten ETF:ien tunnusluvut ovat lähinnä suuntaa antavia. Ne ovat kuitenkin hyvin linjassa muiden arvostusmittareiden kanssa, joten niitä tutkimalla voi löytää esimerkiksi halpoja sektoreita tai maita, joita ei muuten löytäisi.

Tämän vuoden taulukossa olen ilmoittanut myös ETF:ien juoksevat kulut sekä rakenteen (synteettinen/fyysinen), sekä merkinnän osingonjaosta (D). Pitkäaikaiselle sijoittajalle paras vaihtoehto on fyysinen, halvin ja osinkoa jakamaton ETF. Lisäksi Irlantiin ja Luxemburgiin rekisteröidyt ETF:t ovat käsittääkseni verotuksellisesti edullisimpia, koska saaduista osingoista ei mene ennakonpidätystä (lähde). Näiden kohdalla listauspaikalla ei ole väliä, kunhan ETF:n ISIN-koodi alkaa tunnuksella IE tai LU. Suuri osa eurooppalaisista ETF:istä onkin listattu jompaankumpaan maahan, ja tältä listalta sellaisia ovat CEBB, X018, DBXV, DXSA, IQQA ja SC0Y.

ETF Hinta Markkina P/E P/B P/S P/CF Div Kulut S/F Maa/Sektori
ERUS 29,95 USA 6,47 0,68 0,77 3,29 6,82 0,64 F Venäjä (D)
H4ZM 7,61 Saksa 6,43 0,70 0,79 3,37 6,16 0,60 F Venäjä (D)
CEBB 72,42 Saksa 6,35 0,69 0,79 3,41 5,99 0,65 F Venäjä
X018 113,82 Saksa 6,38 0,72 0,81 3,49 9,08 0,60 S Venäjä
DBXV 19,10 Saksa 6,43 0,68 0,77 3,30 6,06 0,65 S Venäjä
RSX 19,98 USA 7,52 0,77 0,82 3,84 6,32 0,50 F Venäjä (D)
DXSA 22,00 Saksa 13,24 1,16 0,31 2,44 5,29 0,30 F Eurooppa osinko (D)
EL4G 21,52 Saksa 13,24 1,16 0,31 2,44 5,29 0,30 F Eurooppa osinko (D)
IQQA 22,28 Saksa 13,24 1,16 0,31 2,45 5,30 0,40 F Eurooppa osinko (D)
EXSG 20,31 Saksa 13,24 1,16 0,31 2,45 5,30 0,31 F Eurooppa osinko (D)
SC0Y 97,78 Saksa 11,69 1,02 0,56 3,86 4,64 0,30 S Eurooppa Vakuutusyhtiöt


7 kommenttia

  1. Anonyymi8/05/2017

    Hienoa, että olet ruvennut taas kirjoittelemaan.

    Mites on salkku jaksellut?
    Onko tullut tuota backtestaamaasi 20% vuosituottoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi,
      salkku on jaksellut ihan hyvin, kiitos kysymästä. Kuinka omasi voi?

      Viittaat ilmeisesti tämän kirjoituksen backtestiin. Sen vuoden tuotto on ollut noin 13%. En sijoita kyseisen strategian mukaisesti, eikä yksittäisen vuoden tuotto kerro mistään strategiasta oikeastaan mitään.

      Oman strategiani backtestattu tuotto on lähempänä kymmentä prosenttia, vuoden tuotto salkullani on ollut 14,8 %.

      Poista
    2. Anonyymi8/08/2017

      Erittäin heikosti.

      Poista
  2. Kuluja vertaillessa on syytä kaivaa syvemmältä koska esim. DBXV:n 0,65 % ei sisällä swapista tulevia kuluja (OTC Swap Transaction Costs). Swapin kulu on laskenut 0,5 prosenttiin, joten arvioitu indeksipoikkeama on 1,15 %. Ei vielä ryöstö, mutta kaukana mainostetusta 0,65 %. Koijauksen makua näissä mainosluvuissa. Xtrackers sentään itse ilmoittaa swapin kulut. Monien muiden rahastojen kuluista on hankalampi saada käsitystä.

    RSX taitaa jopa olla menestynyt vertailuindeksiään paremmin, mutta kumpi seuraa kumpaa sillä rahasto seuraa nykyisin MVIS Venäjä indeksiä ja MVIS indeksit ovat VanEckin omia.

    Paljon on kirjoitettu pörssien korkeista arvostustasoista, mutta vielä näyttää löytyvän kohtuuhintaisia isojakin yrityksiä kehittyneiltä markkinoilta kuten SC0Y osoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja, olinkin unohtanut nuo swapin kulut kokonaan, ja nyt DBXV löytyy taas omasta salkustani. Olisi tietenkin pitänyt kirjoittaa ylös, että miksi vaihdoin aikoinaan DBXV:n CEBB:iin.

      SC0Y on myös mielenkiintoinen siinä mielessä, että vakuutusyhtiöt hyötyvät nousevista koroista. Myös eurooppalaiset rahoitusalan yhtiöt (SPYZ) ovat samassa tilanteessa ja melkein yhtä halpoja. Hirveän moni ei näytä uskovan nouseviin korkoihin euroalueella. Joitakin muita kehittyneitä markkinoita saa myös omituisen halvalla, kuten esimerkiksi Etelä-Koreaa ja Singaporea. Italiakin mahtui melkein yllä olevalle listalle.

      Poista
    2. CEBB:issä minua häiritsee se, että se sijoittaa ainoastaan ADR/GDR:iin. Tämä lisää entisestään energian painoa rahastossa. Nyanssi tällä hetkellä, mutta haluan laajemman rahaston.

      Mataliin korkoihin on tosiaan tottunut. Mielenkiintoista nähdä nousevatko korot.

      Poista
  3. Hmm. Pankkeihin ja vakuutusyhtiöihin sijoittamista voi siis käyttää jonkinlaisena korkosuojauksena. Pankkialan indeksi oli huimissa lukemissa nykyiseen nähden vuonna 2007, joten nousuvaraa tosiaan on. Euroalueen pankit näyttäisivät olevan halvempia kuin koko Euroopan pankit. S7XE taitaa olla ainut vaihtoehto, jos haluaa sijoittaa pelkkiin euroalueen pankkeihin kasvuosuuksin.

    VastaaPoista